Hekottelin Mari Mörön luonnehdinnoille tyypeistä, jotka ovat hurahtaneet puutarhanhoitoon. Lyhennettynä Viherluonteita on seuraavanlaisia:
  • Nyppijä ei siedä puutarhassaan yhtään rikkaruohoa eikä kuihtunutta kukkaa. Hän on tarkka puutarhansa kontrolloija.
  • Touho aloittaa vihermarkettien kiertelemisen jo helmikuussa. Hän syö lavallisen jugurttia saadakseen tyhjiä purkkeja eksoottisten hedelmien siemenien idätystä varten. Touhon ikkunalaudat notkuvat nimeämättä unohtuneiden taimipurkkien painosta.
  • Paperitarhuri lukee tunnollisesti kaiken, mitä puutarha-alan auktoriteetit Pentti Alangosta Arno Kasviin ovat kirjoittaneet. Sen seurauksena hän ei uskalla tehdä puutarhassaan juuri mitään, koska pelkää tekevänsä jotain väärin. Paperitarhuri suunnittelee, luonnostelee ja analysoi loputtomiin niin, että se salpaa kaiken energian.
  • Malttamaton ei anna puutarhansa kehittyä rauhassa. Hän ei malta odottaa siementen itämistä ja taimien juurtumista rauhassa. Malttamaton myös siirtelee kasvejaan puutarhan kolkasta toiseen.
  • Varustelija keskittyy enemmän koneisiin ja koristeisiin kuin kasveihin. Grillit, ruohonleikkurit ja suihkulähteet ovat pikkujuttuja todellisen varustelijan puutarhassa.
  • Matkija ei käytä omaa mielikuvitustaan, vaan tilaa kolme palkattua työntekijää rakentamaan samanlaisen puutarhan kuin on jossain ulkomaisessa vierailukohteessa nähnyt.
  • Viherturaaja taitaa Mörön määritelmän mukaan olla jo patologinen tapaus, joihin hän itsensäkin lukee. Ihminen, joka asuu talossa mutta elää puutarhassa!
Nämä ja paljon muuta kirjassa "Melkein kaikki itää. Puutarhaa pihan täydeltä". Niin, tunnistan itsessäni ainakin touhon ja malttamattoman piirteitä, kunhan pääsen käyntiin podettuani aikani paperitarhurin oireita.
Nyt luonnossa kellastuu ja punastuu. Se tietää asteittaista rauhoittumista myös pihallaan patsastelevalle allekirjoittaneelle. Toivottavasti en sentään lakastu!